Olento istui hiljaa ja katsoi atomiin. Hän näki sen ytimessä 129 protonia, sievässä sykkyrässä. Olento piteli atomia ajan vankina, jotta se ei hajoaisi. Tähtikartassa punaiset ja vihreät viivat vaihtelivat paikkaa ja katosivat. Kaukana edessä häämötti mahdollisuus veden ja vesihöyryn täyttämästä sinivalkoisesta planeetasta.

Olento katsoi kallon sisälle istutetusta datapankistaan syntymävideonsa. Läpikuultava koppa aukesi, ja oliovauva putosi odottavaan syliin, kuten kaikki vauvat ennen häntä ja hänen jälkeensä. Syli oli tärkeä muistutus odotuksesta ja kiintymyksestä, jotka olivat jääneet pois olentojen elämästä vasta varsin myöhään mutta jo kauan sitten.

Tästä tulisi olennon viimeinen matka. Hän oli jo aavistuksen yliajalla, mutta se sallittiin, koska hänen työnsä oli osoittautunut arvokkaaksi. Hän ei ollut kuitenkaan niin merkittävä, että olisi voinut elää toistaiseksi, kuten yhä vähenevä joukko olentojen väestöstä.

Tämä oli pieni vanhusalus, joka sisälsi vain tarvittavan määrän teknologiaa. Olennolle siinä oli yllin kyllin, sillä hän ei ollut koskaan rakastanut yhdeksänulotteisuuden hahmottamista aika-avaruuden ohjauskeinona vaan antoi tietokoneiden esittää kulmikkaat ja kaartuvat vektorit.

Olento siirsi tarkastelupisteensä aluksen ulkopuolelle ja tarkisti reflektiopintojen läpisäteilemättömyyden silmämääräisesti. Menettely kuvattiin avaruusmatkailun ohjekirjoissa ja virallisissa määräyksissä, mutta se oli nykyisin yhtä turha kuin elämä itse. Jos pinnat alkaisivat läpäistä säteilyä, hän olisi vain nopeammin perillä.

Hyvin kauan sitten olentojen historiassa säteilyn kuviteltiin olevan mallinnettavissa samanaikaisesti hiukkasvirtana ja aaltoliikkeenä. Silloin olennot eivät vielä ymmärtäneet todellisuuksien ketjun takana olevaa perimmäistä energiaa. Olento joutui tarkistamaan ajatuksen tullessa mieleensä ja päättelemään, että kaikkivoiman esiaikainen nimitys oli painovoima. Tarkka tieto maailmankaikkeuden toiminnasta oli muuttanut olentoja enemmän kuin mikään kehitysvaihe matkalla tähän tietoon. Niiden teknologia oli mielikuvituksellista niin pitkälle, että olennon rajalliset kyvyt eivät riittäneet kaiken ymmärtämiseen. Siksi hän piteli historiallista atomia liikkumattomana. Olento tarkasteli jokaista protonia erikseen ennen kuin siirtyi neutroneihin ja laski elektronien todennäköiset sijainnit ja sitten pakotti nekin esiin. Sitten hän päästi atomin irti, antoi sen hajota ja imaisi vapautuneen energian pihteihinsä.

 

 

comments powered by Disqus