Ikkunan läpi katsoo syksy. Pudonneissa lehdissä loikkivat jalat antavat ääniä ja tilaa mielelle. Kuviosukkahousut. Vaaleansiniset farkut. Sinunkeltaiset hiuksesi. Äkkiä hän näki parvekkeen ovenkahvan kiiltävän mykkänä kattolampun keltaiseksi suodatetussa halogeenivalossa. Ja samat vihreät mutta ilman aurinkoa. Kello oli neljä ja oli siirrytty normaaliaikaan. Vihreä paistoi keinotekoisen kaltaisin tulikirjaimin. Mustan sävyt. Subtraktiivisen värijärjestelmän korkein voitto estää additiivista värijärjestelmää käsittämästä, korvin kuulemasta. Se sorvaa omansa, kolmasti hohtavan, miljoonasti kirkastetun. Lättänän yhtälailla.

Hän sekoitti ensin punaista, sinistä ja keltaista. Sivellin märkeni, paperi hapertui ja värit katosivat. Kuin mustuus itse olisi ne syönyt, hyökännyt vedestä suurella suulla ja ahmaissut kaiken kitaansa syvyyksiin. Ei ääriviivoja! Ei luonnostelujälkiä! Ei pyyhekumia! Tasainen väripinta! Vahaliitu! Hän käski ne kaikki mielessään helvettiin ja kaipasi värejä.

Kirkas väritön valo. Valkoinen. Munsellin värijärjestelmä luetteli värejä, koodeja, joita hän ei osannut sanoa nähneensä. Guassit toistelivat omiaan, valkoinen herätteli ja vesi musersi. Paperi poltti näyn esiin. Jälleen kohdattiin musta. Haalea, tukkoon menevä, painava ja maltillinen. Lasi ja kirkas valo, poks.

Havainnon fasetti määräytyy pääasiallisesti tilan ja ajan järjestymisestä käsin. Aikaa ja paikkaa rajoittavat tekijät vaikuttavat suoranaisesti siihen, mitä voidaan havaita. (Runousopin perusteet)

Värit sekoittuivat kuin kuihtuva kasvi ruskean kautta mustaan. Vain tyhjä paperi oli täynnä.

– (Kertova teksti 2/1982)