Valo oli saavuttanut Kaskaisen kesän jälkeen. Ruskeat varret koreilivat vihreinä, sateen ruokkimina, punaisen ja keltaisen odotuksessa. Taivaalla oli jo nähty kaaria, joilla taivaanvaunujen haltijat lähestyivät kylää tuodakseen aitat täyteen korjattua satoa.

Per-Per katsoi majansa oviaukosta ja suuntasi antennin kohti viimeistä tunnettua sijaintia. Ping. Ping. Per-Per hymyili, kuten joka aamu, ja kytki laitteen takaisin aurinkopaneeliin.

Kaivosmiehet saapuivat ruokailemaan normaalissa epäjärjestyksessään, sillä upseerit olivat lakanneet valvomasta miehistön ohjesäännönmukaisuutta jo kymmenen vuodenajankiertoa aikaisemmin. Aluksen kierrossa se vastasi kuitenkin 23:a vuotta. Sinä aikana oli syntynyt lapsia, joiden henkiset kyvyt olivat täysin jälkeenjääneitä siirrännäisten puutteen takia. Per-Per oli opettanut heidät lukemaan yksinkertaisia symboleita kuten vanhoja kirjaimia, mutta jokainen ymmärsi, että kokonainen sukupolvi oli menetetty.

Sukkula lepäsi kylän vieressä huolella peitettynä suurten varsien lehtiin. Ne oli vaihdettu joka vuosi, mutta pikku hiljaa työ alkoi käydä entistä raskaammaksi. Lehtien ompelu vaati lisäkkeiden käyttöä kädennopeuden- ja tarkkuuden vuoksi, jotta työ ehdittiin saada valmiiksi ennen lumipeitteen laskeutumista, joten nuoret eivät voineet tehdä enempää kuin kuljettaa painavia lehtiä vintturiin. Kaivoksissa nuoria haittasivat kyvyttömyys keuhkojen säätelyyn ja gammasäteilysuojan puuttuminen. Työn kannalta oli syntynyt aivan liikaa naisia, joita oli pakko suojella säteilyltä, koska sukkula ei sisältänyt syntymätankkeja. Kaikki tarvittava oli aluksella. Ja koko viisikymmenpäinen miehistö kamaralla, sekä 22 lisäkkeetöntä.

x

Planeetta suureni Per-Perin laitteen näytössä ja kuva tarkentui pisteestä alukseksi. Planeetta kiersi hiljaa aluksen alla. Päivänvalonraja kaarsi näkymättömiin. Kiertoradassa ei ollut tapahtunut muutoksia viiteen vuoteen. Oviaukolta kuului koputus.

– Sisään.

– Eversti Per, kaivosmiesten viestintuoja juoksee kohti!

– Mitäköhän siellä voisi olla tulossa? Per-Per pohti ja nousi istuimeltaan. – Tulen heti.

Jo muodollinen puhuttelu oli sähköistänyt vanhan upseerin kadetinkaltaiseen iskuvalmiuteen. Hän otti hattunsa mukaan ja pujahti ovesta. Rinnettä näkyi laskeutuvan kiihtynyt nuorukainen, huojuen pettävällä maalla kuten lisäkkeettömien oli pakko.

– Eversti! Isä! Kaikki! Me löysimme! Huuh, poika huusi kaukaa.

Jokaisen oviaukon verho nousi ja kaikki kerääntyivät odottamaan viestintuojaa. Per-Per nousi johtokivelle.

– Huuh! Eversti! Meillä on kultaa, me pääsemme pois! poika huusi.

Miehistö hurrasi, nosti Per-Perin kiveltä ja alkoi kuljettaa häntä kohti sukkulaa. Per-Per hymyili, mutta vain lisäkkeellä pakottamanaan liikkeenä. Pelastus merkitsi, että lisäkkeettömien kysymys olisi ratkaistava hyvinkin pian.