Julkisen sanan neuvosto on oikeassa pyrkiessään määrittämään tiedotusvälineiden suhdetta sosiaaliseen mediaan. Neuvoston päänavaukset ovat tärkeitä. On toivottava, että neuvoston jäsenten mielestä työ on vielä kesken ja että keskustelu pystytään avaamaan.

Journalistin ohjeiden mukaan kaikki, mikä on julkista, ei ole julkaistavissa. Kun tämän ottaa huomioon, niin Facebookin tilapäivityksiä voi käyttää suhteellisen vapaasti. Jokaisen Facebookiin kirjoittavan perimmäinen tarkoitushan on julkaista tietoja joko itsestään tai jostakin muusta, mitä hän pitää tärkeänä.

puheenjohtaja Risto Uimonen 19.6.2012 JSN:n blogissa

Neuvosto pitää Facebookia yhtenä julkisena lähteenä muiden joukossa. Toimittajat voivat käyttää siellä julkaistua aineistoa, kunhan tiedon julkaiseminen ei riko Journalistin ohjeita.

JSN:n vapauttava päätös 12.2.2013 4939/SL/12

Mikä kumma voisi tehdä Facebookista suojatumman paikan kuin kaikki muut uutisarvoisen tiedon lähteet? Tuskin ainakaan se, että joku on määritellyt siellä yksityisyytensä rajat.

Risto Uimonen 22.2.2013 JSN:n blogissa

1. heikkous: sosiaalinen media olkoon lähteemme

JSN on käsitellyt sosiaalisen median tilanteita, joissa niin sanottu luonnollinen henkilö (erotuksena yhteisöistä) kertoo jotakin jollekin kuulijakunnalle. Pohdittu ongelma on, milloin tietoa voi käyttää. Ratkaisu on, että käyttö on suhteellisen vapaata mutta Journalistin ohjeiden sääntelemää. Ratkaisujen perusteella sosiaalisesta mediasta saatuja tietoja ei välttämättä ole tarpeen tarkistaa, vaikka siihen kehotetaan (ainakin, jos virhettä ei onnekkaasti tapahtunut).

Uutistoimittajan ensimmäinen luonnollinen reaktio on tavoittaa lähde ja saada lisätietoja. Miksi siis nyt halutaan korostaa toimittajan oikeutta julkaista tietolähteestä saatu tieto sellaisenaan? Yleisö odottaa toimittajilta jotakin lisää sen päälle, minkä jokainen voi itse saada helposti selville. Sekä tietenkin tietoja sellaisesta tärkeästä, mitä yleisö ei voi itse selvittää. Jos sosiaalista mediaa pidetään JSN:n useiden kommenttien mukaisesti julkisena julkaisualustana, ongelma korostuu: media kutistuu kopioimaan yhtä julkaisualustaa.

Journalismi voi käyttää sosiaalista mediaa monin eri tavoin. Esimerkiksi Twitter kuhisee toimittajia, jotka etsivät tietoa, pyytävät näkemyksiä ja jo pelkällä läsnäolollaankin markkinoivat omien tiedotusvälineidensä toimintaa. Viestimet pyytävät kommentteja ja julkaisevat niitä sivuillaan ja lähetyksissään. Sosiaalisen median palvelut ovat vuorovaikutteisia viestintäkanavavia, joiden kutistaminen lähteiksi on rajoittunutta ja hyvin mahdollisesti tuhoisaa.

2. heikkous: päätökset voivat haitata taustatietojen hankintaa

Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin kirjoitti blogissaan JSN:n aiheuttamasta ongelmasta taustatietojen saannissa otsikolla ”Pöytäkirjan ulkopuolelta”. Hän näkee todellisena vaarana, että toimittajille ei enää uskalleta antaa taustatietoja, joita ei ole tarkoitus painaa sellaisenaan lehteen tai ei ainakaan lähteen nimellä lausuttuina.

Salakuvat ja nilkkijuorut nostavat aitoja yhteiskuntaan, vaikka journalistien yksi tehtävä olisi aitojen kaataminen. Salassa eläminen ja jokaisen virkkeensä varominen ei ole hauskaa eikä sellaiseen tilanteeseen joutumisessa ole mitään hyötyä. Ei kenellekään. Eikä varsinkaan toimittajille.

Niklas Herlin

Tutkivan toimittajan ainoa oikea tekninen työväline yhteydenpidossa lähteiden kanssa olisi tietenkin prepaid-matkapuhelin, jota ei koskaan pidetä päällä toimituksessa. Tämä on vain hivenen leikkisästi itsestäänselvää. Mutta toimittaja tarvitsee muitakin työvälineitä hommiin, jotka eivät ole aivan näin arkaluonteisia. Kun osa potentiaalisista lähteistä sulkee sosiaalisen median yhteytensä toimittajilta, kontaktit ja yhteydenpito vähenevät. Leikkisästi voi kysyä, kestävätkö nykyajan työtahti ja työsuojelumääräykset, että toimittajat palaavat notkumaan baareissa uutisia saadakseen. Notkuvatko lähteetkään enää 2000-luvulla juottoloissa?

Leikki sikseen: en usko hetkeäkään, että Herlin olisi kovin pahasti väärässä ydinajatuksessaan. Potentiaalisia lähteitä ei kannata pelottaa pois etukäteen. Toimittaja ja Julkisen sanan neuvoston varajäsen Salla Vuorikoski sivuaa asiaa käsitellessään luottamuksen tärkeyttä Tutkivan journalismin yhdistyksen sivuilla julkaistussa tekstissään ”Lähdesuoja ei suojaa toimittajaa” (25.1.2013). Huomautettakoon, että Vuorikoski ei ko. tekstissä ota kantaa JSN:n päätöksiin sosiaalisesta mediasta.

3. heikkous: JSN heikensi journalistien asemaa

Julkisen sanan neuvoston piiristä tulleet kannanotot ovat voineet heikentää journalistien asemaa. Miten journalisti voisi kieltäytyä tekemästä juttua Facebook-kavereinaan olevien henkilöiden statuspäivityksistä, kun JSN:n mielestä tällainen jutunteko on täysin luvallista? Eikö työnantaja voi edellyttää työtehtävänä Facebook-tilin pitoa ja kavereiden hankkimista, jotta tiedotusväline voisi saada uutisia näistä? Kysehän on yhdestä julkisesta lähteestä muiden joukossa, kuten JSN:n päätöksessä on todettu. Tämä asettaa journalistin vaikeaan tilanteeseen.

Uusinta uutta on, että puheenjohtaja Risto Uimonen linjasi JSN:n blogissa, että ammattikuntana journalistien yksityisyyden suoja on alentunut. Hän varoitti journalisteja sosiaalisen median käytöstä: ”kannattaa pitää ajatus kirkkaana” ja ”aina on hyvä varautua siihen, että joku Facebook-ystävä vuotaa tietoa toimittajille”. JSN:n toiminta voi haitata tiedonhankintaa. Olemmeko pisteessä, jossa kyttäämme toistemme lipsahduksia?

Henna Sihvonen on käsitellyt toimittajien julkisuudenhallintaa pro gradu -opinnäytetyössään ”Toimittajien kokemuksia ammatti-identiteetistä sekä ammattiin liittyvästä julkisuudesta ja sen hallinnasta” (Jyväskylän yliopisto 2011). Tutkimus pohjautuu haastatteluaineistoon seitsemästä Yleisradion toimittajasta eli television, radion ja internetin tehtävissä olevista. Haastatellut toimittajat pohtivat aktiivisesti omaa suhdettaan julkisuuteen.

Kirjoittavaan toimitustyöhön ei automaattisesti liity toimittajaan itseen liittyvää julkisuutta, vaikka työn tulos onkin julkista. Kirjoittavan toimittajan on kuitenkin pystyttävä seisomaan sanojensa takana ja olemaan valmis vastaamaan kirjoittamistaan asioista

Sihvonen, Henna. Toimittajien kokemuksia ammatti-identiteetistä sekä ammattiin liittyvästä julkisuudesta ja sen hallinnasta. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto 2011. (41)

Sihvonen on saanut haastateltavista selkeitä kuvauksia heidän kokemuksestaan omasta asemastaan julkisuudessa:

Haastatellut kokevat työskentelevänsä julkisessa työssä, mutta ammattiin liittyvä julkisuus erotetaan vahvasti julkisuuden henkilönä olemisesta. Haastatellut toimittajat eivät siis koe olevansa niin sanottuja julkkiksia, vaikka toimivatkin julkisessa työssä.

– –

Julkisuudessa koetaan olevan eri asteita. Niin sanottu julkkis-julkisuus koetaan poliitikkojen, entisten huippu-urheilijoiden, viihdetähtien tai näyttelijöiden julki-suutena. Julkkis-julkisuus koetaan myös äärijulkisuudeksi, jolloin henkilön yksityisyyden suoja on altistunut ja kaikkien voidaan olettaa tietävän kyseisen henkilön.

– –

Toimittajien koetaan edustavan äärijulkisuuteen tai lööppijulkisuuteen nähden lievää julkisuutta. Tällaiseen lievään julkisuuteen koetaan sisältyvän sen, että oman työnsä kautta henkilö tunnetaan välitöntä elämänpiiriään laajemmalla alueella.

– –

Ammattiin liittyvä julkisuus hyväksytään. Samalla tunnustetaan, etteivät toimittajat itse ole niin sanottuja julkkiksia tai julkkistoimittajia.

Sihvonen, Henna. Toimittajien kokemuksia ammatti-identiteetistä sekä ammattiin liittyvästä julkisuudesta ja sen hallinnasta. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto 2011. (42-43)

Kirjoittavan toimittajan työn tulos on julkinen. Journalismin kentällä on myös riviuutistoimittajaakin piilommassa julkisuudelta olevia tehtäviä. Jokainen voi kävellä oman toimituksensa läpi ja miettiä asiaa ensin televisiojuontajan näkökulmasta, sitten omastaan ja kävelynsä aikana vaikkapa kuva-arkistonhoitajan, yleisönosastosta huolehtivan toimittajan, taittajan ja televisiokuvaajan näkökulmasta.

Entäpä kesätoimittajat? Miten JSN:n mielestä alenee alalla mahdollisesti vain käväisevän kesätoimittajan yksityisyydensuoja? Onko yksityisyys myynnissä harjoittelijapalkalla?

4. heikkous: epäjohdonmukaisuus luo epätietoisuutta ja heikentää viestiä

JSN:n yleisöjäsen Riitta Ollila ja journalistijäsen Timo Huovinen ovat selittäneet blogeissaan, mitä päätöksemme tarkoittavat. Huovinen analysoi Facebook-päätöstämme Twitterin kannalta.

Risto Uimonen 22.2.2013 JSN:n blogissa

Uimosen mainitsema Timo Huovisen teksti JSN:n blogissa on parasta, mitä neuvosto on tähän asti tuottanut julkisuuteen sosiaalista mediaa koskien. Ongelmallista on, että se on – vain hieman liioitellen – muun linjan vastainen. Toisaalla JSN:n piiristä korostetaan Facebookin julkisuutta, kun Huovisen teksti korostaa, että näennäisesti lähes täysin julkisen Twitterin mikä tahansa tieto ei suinkaan ole vapaasti median käytettävissä vaan on harkittava yksityisyydensuojaa. Huovisen teksti on odotuksenvastaisuudessaan arvokas katsaus.

Huovinen korostaa saatujen tietojen tarkistamista (tätä ei edellytetty ainakaan päätöksessä 4888/SL12 tehtävän lainkaan kohteelta itseltään Facebookin kyseessäollen) ja mainitsee perinteisen uutistyön, johon ryhdytään, kun sosiaalisesta mediasta on saatu vihje:

Suorien Twitter-lainojen sijaan sivusto onkin enemmän käytössä yhtenä lähteenä muiden lähteiden ohessa. Sieltä saatujen tietojen perusteella voi uutista alkaa selvittää ja tarkentaa muulla perinteisellä uutistyöllä.

Timo Huovinen 8.2.2013 JSN:n blogissa

Facebookia käsittelevissä kirjoituksissa toistuu julkaiseminen mutta myös tarkistaminen mainitaan. Tarkistusten tärkeyttä ei voi korostaa liiaksi, koska väärillä ja kuvitteellisilla nimillä avatut tilit ovat todellinen ongelma sosiaalisessa mediassa. Huovinen kirjoittaa Twitterin osalta tästä. Ongelma kasvaa, kun tiedotusvälineet alkavat käyttää näitä uusia lähteitä aiempaa enemmän. Tällöin vahingonteon suuruusluokka ja palkitsevuus pahantekijöille kasvavat. Huomattavaa on sekin, että tilien nimiä voi olla mahdollista muuttaa jopa edestakaisin. Tilanteessa tapahtuu varmasti edelleen kehitystä, mutta henkilöllisyyksien tarkistaminen voi olla hyvin vaikeaa. Nimien julkaisussa tulisi korostaa varovaisuutta. Hannu Kailajärven nimellä tehty Twitter-tili on yksi hyvä esimerkki, koska Alma Media teki siitä uutisen (linkissä Lapin Kansa).

Kolme JSN:n jäsentä on kirjoittanut omilla nimillään ja kasvoillaan blogitekstejä ohjeeksi ja valistukseksi neuvoston linjasta. Herää kysymys, miksei neuvosto ole tuottanut yhteenvetoa. Tähän on vanhoja muotoja: lausuma ja periaatelausuma. Niitä tosin ei ilmeisesti ole annettu vuosiin, ja verkkojulkaisun keskustelua koskenut lausuma (jota Jukka Kemppinen kritisoi voimakkaasti) vuodelta 2007 on edelleen julkisesti esillä, vaikka Journalistin ohjeisiin on tehty asiasta oleellisesti toisensisältöinen liite.

Katsaus ammattikunnan keskusteluun

Ammattikunta on keskustellut sosiaalisen median asemasta perinteisen median käytössä. Alla on etupäässä sosiaalisesta mediasta hyvin suppea listaus, josta lukija voi lähteä eteenpäin. Luonnollisesti en ryhdy toistamaan julkisuudelta piilossa olevia Facebook-päivityksiä.

Vapaata riistaa. Näin voisi tiivistää Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Risto Uimosen linjauksen sosiaalisesta mediasta. Jos se on Facebookissa, toimittaja voi sitä lainata. Linjaus on ongelmallinen, sillä se ei heijasta Facebookin käyttäjien tapaa käyttää palvelua.

– –

Tietysti toimittajien pitää voida siteerata Facebookia, jos sisältö on yhteiskunnallisesti merkittävää.

Jussi Ahlroth Journalisti 22/2012

Olen eri mieltä JSN:n kanssa. Yksityinen (ei-julkinen) Fb-status ei ole haastattelukommentti. jsn.fi/paatokset/4939…

— Karo Hämäläinen (@KaroHamalainen) 13. helmikuuta 2013

@karohamalainen Ihmeellinen päätös. Siis Facebook on julkinen media?! Melkoinen linjaus tältä poppoolta, mutta Uimosella on vauhti päällä.

— Saska Saarikoski (@SaskaSaarikoski) 13. helmikuuta 2013

Linja on huolimattomasti muotoiltu. JSN ei ota huomioon, että Facebookissa on erilaisia asetuksia. Tekstit ja kuvat voivat olla joko julkisia tai rajoitettuja. Nyt linjan voi tulkita, että on aivan sama, julkaiseeko perhekuvansa Facebookissa suljetusti vai julkaiseeko ne Helsingin Sanomien etusivulla.

– –

Twitter on julkinen mikroblogi, julkaisu. Se on siis täysin julkinen. Facebook ei. FB:tä voi käyttää sekä julkaisuna tai rajattuna kommunikaatiovälineenä. Kaikki mitä pannaan suljettuun verkkoon, ei ole julkista.

Heikki Valkama 18.2.2013 julkisessa Facebook-päivityksessä

Jotkut ovat väittäneet, että JSN ei ymmärrä Facebookin luonnetta. Että julkaisun kyljessä oleva ”vain kavereille” -nappi velvottaisi kaikkia päivityksen näkeviä olemaan hiljaa siitä. Sähköpostin ja sähköpostilistojen suhteen kukaan ei esitä samanlaisia vaatimuksia. Samalla tavalla sähköpostin vastaanottajien valikoiminen on suljettu piiri kuin Facebookin yksityisasetukset.

– –

Toimittajat eivät siteeraa kavereitaan suoraan, vaan saavat tietoa vuodettuna.

Esa Mäkinen 19.2.2013 JSN ymmärtää Facebookin paremmin kuin muut

@journalistalen On erikoista, että toimittajat eivät tajua oman yksityisyydensuojansa alentuneen. Julkinen ammatti.

— Salla Vuorikoski (@svuorikoski) 25. helmikuuta 2013

Lopuksi: tarvitsemme avoimen keskustelun sosiaalisesta mediasta ja julkisuudesta

Julkisen sanan neuvosto on tehnyt arvokkaan työn valmistellessaan journalisteille työkaluja, joita voisimme soveltaa käyttäessämme sosiaalista mediaa lähteenä uutistoiminnassa. Ammattikunta ei kuitenkaan tämän myötä ole saavuttanut yksimielisyyttä asiasta. Myös journalistien oma julkisuudenhallinta on murroksessa. Journalistisia työtehtäviä on lukuisia erilaisia eri tiedotusvälineissä, eikä esimerkiksi riviuutistoimittaja, taittava toimittaja tai kuvaaja voi helposti käsittää omaa yksityisyydensuojaansa alentuneeksi, vaikka JSN:n puheenjohtaja on tästä neuvonut. Rajanveto on vaikeaa ja yksinkertaistuksia tulisi varoa. Alalla on myös käynnissä sukupolvenvaihdos suuren eläkkeellesiirtymisaallon vuoksi. Tässä murrosvaiheessa olisi tärkeää keskustella tilanne avoimesti selväksi. Luontevinta olisi, että keskustelun ohjaisi Julkisen sanan neuvosto tai sen taustayhteisöt.

Ammattikunnan sisältä silmiini ja korviini kantautuneet kannanotot voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:

1. Enimmäkseen samaa mieltä JSN:n kanssa
2. Enimmäkseen eri mieltä JSN:n kanssa
3. Ei pidä käsiteltyä asiaa lainkaan merkityksellisenä jostakin erikseen argumentoimastaan syystä

Hyvin pieneen ja äärimmäisen epätieteelliseen otantaani ei tullut ”en osaa sanoa” -vastauksia.

Jouduin julkaisemisen jälkeen täsmentämään ilmaisuani. Lisäsin kohtaan 1 tällaista: Miksi siis nyt halutaan korostaa toimittajan oikeutta julkaista tietolähteestä saatu tieto sellaisenaan? Yleisö odottaa toimittajilta jotakin lisää sen päälle, minkä jokainen voi itse saada helposti selville. Sekä tietenkin tietoja sellaisesta tärkeästä, mitä yleisö ei voi itse selvittää.

comments powered by Disqus