Helsingin Sanomien digitaalisen iltapainoksen HS Illan vastaanotto on jakautunut. Lehdestä julkisuuteen annettujen tietojen mukaan sitä ladattiin [parhaimmillaan] 1600 kappaletta minuutissa, mutta kaikki eivät niele purematta finite read -ajatukseen perustuvaa tuotekehitystä.

Helsingin Sanomien ilmoitus HS Ilta -tuotteen aloituksesta aloitti päässäni prosessin, joka purkautui välittömästi Twitteriin ja sukeutui pieneksi keskusteluksi toimituspäällikkö Perttu Kauppisen kanssa. Kauppisen mukaan lukijat kaipaavat finite read -kokemusta (eli lukukokemus alkaa ja päättyy kuten perinteisesti aamun sanomalehti tai kirja), minun mielestäni pitkän tähtäimen ratkaisu on käytettävien sisältökokonaisuuksien luominen eikä analogia ole vastaus.

@journalistalen "Some people like this sense of a finite read" - lukijat ovat erilaisia.

— Perttu Kauppinen (@PerttuKauppinen) 27. elokuuta 2014

Sanomalehtien iltapainoksia alkoi tulla ryminällä viime vuonna; Sanomalehtien liiton liittojohtaja Jukka Holmbergin blogikirjoitus ”Toinen painos” selittää hyvin, mistä on kysymys. Olin niistä hetken innostunut, mutta jo Hufvudstadsbladetin kotimainen kokeilu HBL Kväll näytti ensimmäisillä numeroillaan, että aivan vapahtajaa ei ole luvassa tästä tuotetyypistä.

Miksi en usko iltapainoksiin? Koska irtonumero on kallis, koska lukeminen edellyttää laitteen omistamista ja ostomahdollisuuden aktivointia siihen, koska iltanumero pitää erikseen käydä lataamassa luettavaksi, koska iltapainoksen lukuperinne puuttuu, koska tuote vanhenee käsiin jo iltapäivän aikana, koska iltapäiväversioon ei riitä riittävästi omaa sisältöä, koska uutissisällön toimivin jakelukanava on jo olemassaoleva ja valmiiksi laajasti seurattu uutisvirta ja koska uusi tuote sitoo resursseja.

Uskon kuitenkin, että iltapainos on todella hyvä paikka lehtiyhtiön mainosmyyntiorganisaatiolle myydä mainostilaa, jos latauksien määrän voidaan osoittaa olleen ainakin jonakin ajanhetkenä kiehtovalla tasolla. Alussa se oli 1600 latausta minuutissa, huipussaan. Ei ollenkaan paha luku kerrottavaksi ilmoittajille. En tiedä mitään esimerkiksi Helsingin Sanomien mainosmyynnin toimintaolosuhteista, joten en voi spekuloida aiheella alkuunkaan. Harrastelijana voinen muistuttaa, että yleisellä tasolla tuotevalikoima on kaiketi pidettävä toiminnan kannalta järkevän laajuisena paisuttamatta sitä liikaa mutta samalla valikoimaa on hyvä uudistaa ja tarkkailla mahdollisuuksia uusien tuotteiden lanseerauksiin – mutta tuotteita pitää osata myös tappaa, jopa alkuunsa.

Käyn lyhyesti läpi epäilykseni kohdat:

1. Iltapainoksen irtonumero maksaa liikaa tarjolla olevaan sisältöön nähden, mikä vähentää myyntiä, mutta tämä ei ole suuri ongelma. Kaikki digitilaajat saavat iltapainoksen vastikkeetta luettavakseen. Uudesta tuotteesta ei siis saada välittömästi myyntituloa vaan ainoastaan mainonnan tuottoja. Kulut saattavat kuitenkin kasvaa. HBL Kvällillä oli ainakin keväällä irtonumerohinta, HS Illasta en tiedä ja kummankaan hintatietoja ei helposti löytynyt.

2. Iltapainoksen lukeminen edellyttää laitteen omistamista. Potentiaalisen yleisön pienuus vähentää toteutunutta menekkiä.

3. Iltanumero pitää erikseen käydä lataamassa luettavaksi. Huomionarvoista on, että HS näki parhaaksi julkaista toisena ilmestymisiltana jo perinteeksi muodostuneet lukuohjeet iltapainoksen löytämiseksi.

4. Iltapainoksella ei ole tukenaan lukuperinnettä toisin kuin aamun sanomalehdellä. Miksi yleisö ottaisi tuotteen pysyvästi omakseen? Voiko jokin markkinointi saada yleisön tekemään tämän valinnan?

5. Tuote vanhenee käsiin jo iltapäivän aikana. Lehden oma maksullinen tai maksuton uutisvirta tuo uusia uutisia iltamyöhään asti, joten iltapäivällä kiinni pantu uutispainos jää nopeasti jälkeen.

6. Iltapäiväversioon ei riitä riittävästi omaa sisältöä. Esimerkiksi HS täyttää parista kymmenestä jutustua koostuvaa kokonaisuutta muun muassa ”toiveuusinnoilla” vanhoista jutuista ja resepteillä. Tuote vaikuttaa näistä lähtökohdista vajaalta ollakseen itsenäinen julkaisu/painos. Jotain samaa tekee alkuvaiheen hataran muistikuvani mukaan HBL Kväll.

7. Lehdillä on jakelukanavana valmiiksi laajasti seurattu uutisvirtansa eli verkkolehden uutiset järjestettynä eri tavoin (aikaleima, osastot, aiheet, aihekokonaisuudet, uutisarvo). Väitän että tämä on toimivin olemassaoleva tapa julkaista uutissisältöä: juttujen järjestäminen käytettäviksi sisältökokonaisuuksiksi. Uutisia muokataan ja oikaistaan. Muutosta syleillään eikä maailmaa yritetä pysäyttää vaan media sopeutuu liikkeeseen.

8. Uusi tuote sitoo resursseja. Jollei uusia reseursseja oteta, uusi allokaatio poistaa niitä jostakin. On vaikeaa tehdä tämä ilman että se näkyy jossakin. Luultavasti HS Illan perustaminen on näkynyt runkolehdessä ainakin puolen vuoden ajan.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Perttu Kauppinen perustelee edelleen finite read -ajatusta HS:n kolumnissaan 30.8.:

Perinteisellä sanomalehdellä voi olla huonoja puolia digitulokkaisiin verrattuna, mutta monesta sen etu on siinä, että sillä on alku ja loppu. Lukemisen lopettaminen voi olla täyttymys. Joku muu on valinnut minulle nämä uutiset, ja kun olen lukenut ne, enempää ei tarvitse.

Helsingin Sanomien uusi iltapainos, HS Ilta, tuo tämän kokemuksen digitaaliseen uutisvirtaan. Se luo iltapäivään uuden pysäytyskuvan äärettömästä maailmasta.

Totesin edellä, että mielestäni median tulee sopeutua liikkeeseen eikä yrittää pysäyttää maailmaa. Twitterissä olen maininnut ajatuksen käytettävistä sisältökokonaisuuksista. Jotkut niistä voivat olla finite read -tyyppisiä. Palaan ajatukseen toisessa blogikirjoituksessa myöhemmin.

.@EYrjola Kun @PerttuKauppinen puhuu finite readista, minä puhun käytettävästä sisältökokonaisuudesta – ja haluamme lopulta samaa: hyvää.

— Johan Alén (@journalistalen) 27. elokuuta 2014