Kuva: Wikipedia

Blogin hiljaisuus alkaa tuntua painostavalta. Olen aloittanut verkkotuottajan tehtävässä Kansan Tahdon, Kansan Uutisten, Ny Tidin ja Satakunnan Työn verkkoprojektissa.

Olen tässä blogissa käsitellyt enimmäkseen printin alaan kuuluvia asioita. Nyt painotus muuttuu. En muista, olenko kertonut aiemmin avoimesti, että sanomalehtipaperista valmistetun lehden avaaminen saa minut yleensä pahantuuliseksi. Tunne alkoi toimivien sähköisten sanomalehtijulkaisujen myötä. Ensimmäiset näköislehdet eivät aloittaneet tautia.

Populistinen heitto: Helsingin Sanomat kevensi ja huononsi paperiaan tabloidiksi siirryttyään, koska se oli mahdollista ja koska kasvavat kustannukset ja pienenevät tuotot ajoivat siihen.

Tiedän liian vähän sanomalehtipaperista. Toivon, ettei maailma tarvitse sitä enää pitkään. Olen jo 38-vuotias enkä ehkä osaa ja halua päästää kaikesta paperista irti.

Mutta kun katson keveän sanomalehtipaperin painomusteen tahrimia pintoja, tukkoon imeytyneitä seutuja ja kaiken alla myllertävää harmautta, voin pahoin.

Se ei ole ihmisen paikkoja.

Että lasitalot kykenevät tuottamaan aamiaispöytiin ja liikennevälineisiin tahrittua harmaata – onko se kyky?

Me tarvitsemme nopeasti täydellisen siirtymän sähköiseen uutisjulkaisemiseen ja uusiin konsepteihin. Iltapainos ei ole pelastus, mutta ei tainnut kukaan siihen luottaakaan. Kotonani työpöydällä oli pitkään keltainen lappu, jolla luki jotakin siitä, miten finite read ei ole – ja niin edelleen. Iskusanani ovat ”käytettävä sisältökokonaisuus” (se sisältää finite read -osuuksia mutta on aito hyperteksti eikä kutistu lineaariseksi multimediaesitykseksi, joiden eteen uhrataan paljon). Tästä alkaa uudenlainen blogi.

Tuottajan tehtäväni on määräaikainen kesäkuun ja projektin loppuun. Jostain syystä Kansan Uutisten Viikkolehden paperi ei vielä ole harmainta mahdollista. Saan parin kollegan talvilomien ajan valvoa sen painopintoja. Painos on pieni, levikki kymmentuhantinen, ja paperin arvo ei kaiketi ole samanlainen kynnyskysymys kuin ehkä monessa lasitalossa. Sanomalehtipaperilla on vielä paikkansa, mutta se joka ei näe muutoksen alkaneen on sokea.