Syöpäsolut kuvasi Yale Rosen (CC BY-SA 2.0)

Mikä aiheuttaisi median kuoleman, jos muutosta ei tulisi? Ala on suljettu, työ järjestetty tiukkaan hierarkiaan, muutosta vastustetaan (ennustettuun kuolemaan asti) ja kaiken yläpuolella on pyhä teksti, jota singotaan yhä kuvallisempaan kilpailuympäristöön.

Olen jakanut median syövät neljään ryhmään, jotka on helppo vaatia osattaviksi luentokuuustelussa ja jollaisia oppikirjat ovat täynnä (ks. myös kohta 4).

1. Suljettu ala

Journalistiksi pääsy vaatii yleensä määrätietoista työtä nuorena, tyypillisesti opiskeluaikana. Toisiaan seuraavat (palkaton) harjoittelu, kesätyö, tarvittaessa työhön tulevan sopimus (nollatuntisopimus), määräaikainen työsuhde, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, haku uuteen työpaikkaan aiempien näyttöjen pohjalta.

Ala täydentää itseään avustajiksi kutsutuilla kirjoittajilla, joista suuri osa on suljetun alan sisäpiiriläisiä, freelancer-toimittajia. Pääsy ryhmään ja siellä säilyminen edellyttää jatkuvia näyttöjä kyvystä täyttää suljetun alan (johtajien asettamia) vaatimuksia.

Toimitustyöhön on lasikatto. Vierailevat kirjoittajat tai ohjelmantekijät näkevät sen läpi mutteivät pysty läpäisemään sitä käymättä sopeutumisprosessin kautta: koulutus, harjoittelu jne.

Alalle – lehdistöpuolelle – päässeet saavat kymmenen työvuoden jälkeen työehtosopimuksen mukaisen yhden lisälomaviikon (viiden viikon kesäloma + talviloma) ja oikeuden vähintään 10 prosentin korotukseen taulukkopalkkaminimiin.

2. Hierarkiat

Toimitus rakentuu koulutetuista ja osaavista yksilöistä, mutta sille nimitetään yksi johtaja ja tarkan hierarkian mukaan rakennetaan osastoista koostuva kokonaisuus alajohtajien alaisuudessa työskenteleviä ryhmiä: kotimaantoimitus, ulkomaanosasto, uutisdeski.

Uudistukset ohjataan tyypillisesti ylhäältä, hierarkian mukaisesti. Hierarkiaa voidaan samalla uudistaa.

Työryhmien syntyminen on useimmiten satunnaista ja riippuu yksilöiden aktiivisuudesta. Ryhmiä voidaan hajottaa hierarkian vaatimuksesta esimerkiksi ohjelmia tai juttusarjoja lopetettaessa. Ryhmätoiminnalla ei yleensä nähdä toimitustyötä palvelevaa arvoa sinänsä, vaan luotetaan yksilöiden toimintaan hierarkian raameissa.

Yksilöille on helppoa sopeutua omaan koloonsa ja vahtia sen rajoja. Tämän vuoksi taloustoimitus ei koskettele kuntapolitiikkaa ja valokuvaaja saa korvilleen, jos ehdottaa asiaa juttuun.

Muutoksia tapahtuu ja poikkeuksia on, mutta lähtökohtaisesti perinteen mukaan toimitus on erittäin hierarkinen työpaikka.

3. Staattisuus

Sulkeutuneisuus ja hierarkiajärjestys vähentävät mahdollisuuksia uudistumiseen. Ala valitaan tyypillisesti opiskeluiässä, ja pomona istutaan eläkkeelle. Poikkeuksia on, mutta sääntö on vahva. Suurista lehdistä on jäänyt ja jäämässä eläkkeelle noin vuosikymmenen sisälle semmoisia ukkoja, että oksat pois: Helsingin Sanomat, Kauppalehti, Suomen Kuvalehti, Talouselämä... Nimiä nyt mainitsematta.

Johtoasemiin pätevöidytään toimitustyössä ja etenemällä hierarkiassa. Suurissa mediataloissa käytetään johtaja-ainesta kasvamassa konsernin maakuntalehdissä, ja näin on toimittu ainakin Alma Mediassa ja Sanomilla vähintään yksittäistapauksissa; kenties enemmän yksilön halusta, kenties enemmän tai vähemmän julki lausutun yhteisen suunnitelman mukaan.

Konsernien väliset ”loikkaukset” ovat kenties eniten uudistuksia tuottava voimavara mediassa: sanomalehdestä aikakauslehteen, erityiskohderyhmän populaarista julkaisusta yleisaikakauslehteen, televisiosta sanomalehtivetoiseen mediataloon (mutta ulos). Nimiä mainitsematta, tunnistatte itsenne.

Staattisuuden rikkominen tuhoaa syöpäsoluja.

4. Tekstikeskeisyys

Kaikki kuvia sisältävä viestintä toimii tekstin ehdoilla. Vaikka se liikkuisi, ääntelisi tai kyseessä olisi kuvalehti. Selitys on yksinkertainen: sivistyksemme perustaa tekstiin, jonka hallitsemisella säädellään pääsyä yhteiskuntaluokasta toiseen ja tarkastellaan mahdollisuuden tullen myös luokassa pysymisen edellytyksiä. Lääkäriä, lakimiestä, insinööriä tai edes nyt laatimani listan alimmaksi luokitteluissa ja tuloluokissa asettuvaa kuvataiteilijaa ei synny mistään koulutuksesta ilman tekstiä.

Toimittajat tulevat tekstikoulutuksesta. Pieni määrä journalisteja tulee kuvaan keskittyvästä koulutuksesta, mutta hekin oppivat tekstin ylemmyyden. Vähemmistöstä on myös vähemmän todennäköistä syntyä johtoon hakeutuvaa ääntä, ja kuvan parista ei myöskään katsota tekstiylemmyyteen uskovassa lahkossa pätevöidyttävän johtotehtäviin. Ulkoasujohto on oma irrallinen ja hierarkiaan asettuva osastojohtonsa, joka siis toimii tässä asetetussa lokerossa.

Entäpä ääniosasto tai audiovisuaalinen osasto? Jokin muu ääni kuin miten kuten kameran mikrofonilla tallennettu ääniraita? Enemmän kuin se mainostoimiston kerran palkkaama äänikundi, joka oli niin hyvä mutta johon ei mitenkään voida panostaa päivittäisessä uutisvideoinnissa?

Tekstikeskeisyys on todellinen uhka.

5. Johtopäätösosa: Miten media selviää?

Tie pelastukseen on yksinkertainen: kohdat 1.–4. tehdään tekemättömiksi. Muutos tapahtuu vähitellen eikä median kohuttua kuolemaa nähdä. Sen sijaan nähdään muutos, joka on alkanut. Runoilija ja korkea oikeusoppinut (mutta ennen kaikkea runoilija) Jukka Kemppinen kertoo blogissaan ja kertoi
Ylen Aamutelevisiossa ajatuksen, että verkkoon ei pidä kirjoittaa hetken mielijohteesta roskaa vaan priimoja ajatuksia tärkeistä tiedoista. Muuttuvat muuttaen tämä soveltuu ohjenuoraksi medialle niin kuvaan, tekstiin kuin ääneenkin:

• Kuva: Vuoden parhaat sivut -raadit kehottavat sanomalehtiä käyttämään kuvaa nykyistä paremmin. Kehotus toistettiin eri raadeista peräkkäisinä vuosina.
• Teksti ja kaikki: Jukka Kemppinen blogissaan: ”rikki kuluneen informaation levittäminen on kauhistuttava tapa”.
• Ääni: MTV korvasi Neil Hardwickin elokuvan Pieni yösoitto ääniraidan geneerisellä soitannalla. ”Tämä on ihan normaalia”, sanoi asiasta vastaava henkilö.

Media selviää muuttumalla. Ei ole sanottua, että muutoksen jälkeen toiminnassa ovat Alma Media, Bonnier ja Sanoma muista puhumattakaan. Mutta kaikilla on tasavertainen mahdollisuus.

Jukka Kemppinen on oikeassa blogissaan:

Teollisuuden ja toimijoiden tulisi ottaa huomioon, ettei e-kirjaa ole vielä keksitty. Nykyiset ovat kuin apumoottorilla toimivia polkupyöriä. Painettu kirja oli pitkien teollisten prosessien tulos ja ennen yleisen kansanopetusten käynnistymistä liian kallis. Digitaalinen kirja ja sen perässä verkkomedia olisi suunniteltava kunnolla. Nämä nykyiset ovat korkeintaan välttäviä.

Lukekaa tarkasti, keksitte sen varmasti.